Löytää naapuri

naapuri hississä. Etkö ole vielä jäsen?. Haluatko löytää itsellesi seuraa tai elämäsi rakkauden? Käytä Naapuri.Date:n match-hakutoimintoa ja live-chattia.Onnistut varmasti! Rekisteröidy tänään. Jos naapuri elämöi yöllä, ei ole muuta keinoa kuin kestää tai sitten voi valittaa isännöitsijälle tai soittaa poliisit. ”Naapuri oli antanut kampaajalle vapaat kädet leikata, kihartaa ja värjätä” – lukijat kertovat syyt sille, miksi leikkaavat hiuksensa itse. ... – Niitä ammattitaitoisia kampaajia on vaikea löytää. Kiva olisi, jos rahoilleen saisi vastinetta. En ole vieläkään ollut kampaajalla, johon olisin täysin tyytyväinen. The Four Colour Conjecture was first stated just over 150 years ago, and finally proved conclusively in 1976. It is an outstanding example of how old ideas can be combined with new discoveries. prove a mathematical theorem. Kotihoidon henkilökunta voisi kysyä, onko muistisairaalla asukkaalla samassa taloyhtiössä luotettavia yhteyshenkilöjä, ehdottaa muistiyhdistys. Jonna Lankinen Turun Sanomat 11.09. 09.00 2 kommenttia Muistisairaiden asukkaiden määrä taloyhtiöissä lisääntyy. – Suomessa on 190 000 ... Letra naapuri, todas las canciones con letra naapuri letras o con naapuri en el titulo canciones de naapuri. Naapuri Poraa - Damnara Etkö ole vielä jäsen?. Haluatko löytää itsellesi seuraa tai elämäsi rakkauden? Käytä Naapuri.Date:n match-hakutoimintoa ja live-chattia.Onnistut varmasti! Rekisteröidy tänään Naapuri on jo aikaisemmin muunmuassa toivonut, että emme käytä talomme takana olevaa pientä pihakaistalettamme ollenkaan, koska se on suoraan hänen pihalleen päin. Olemme sen käyttämistä vältelleetkin, koska eipä se meitä haittaa, eikä meillä sille mitään erityistä käyttöä ole. Nappi Naapuri -palvelu on keväällä 2015 avautunut uusi naapuriavun sosiaalinen me-dia. Sen avulla ihmiset ja yhteisöt voivat laittaa viestejä kartalle, ja siten keskustella lähellä asuvien ja sijaitsevien ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Palvelun käyttäjät voivat auttaa toisiaan ja organisoida yhteistä toimintaa. Naapuri kuitenkin löytää uuden paikan. Suihkussa hän alkaa nuolla anusaukkoani ja huomaa sen olevan myös kostea. Hän painelee sen suuaukkoa peukalollaan ja etusormellaan ja tutkailee sitä. –Sulla on kaunis perseenreikä se sanoo. Yhtäkkiä tunnen naapurin työntävän jotain peräsuoleeni. Tuntemus on miellyttävä. NAPPI NAAPURI. Tervetuloa Nappi Naapuriin. ... Napin avulla voit löytää uusia ystäviä ja verkottua. Sinun ei ole kuitenkaan pakko olla kenenkään kaveri. Aina voi myös sanoa kohteliaasti ei. Älä lannistu jos käy niin, ettei aktiivisuutesi saa heti vastakaikua. Olet ensimmäisten joukossa ja matkaa uudenlaiseen ...

Nikke-papan sotaretki-muistelmat

2020.03.07 08:54 penttihille80 Nikke-papan sotaretki-muistelmat

Eilisen päiväkirjan innoittamana oman papan sotamuistelmat, julkaisen sellaisenaan kuin hän kirjoitti, mietin mm. nimien sensurointia mutta jääköön, ties vaikka joku löytää sukulaisensa
Oikeastaan olisi pitänyt tarttua kynään jo neljäkymmentä vuotta sitten, olisi ollut tarkemmin muistissa tapahtumia 45 –vuoden takaisista ”sekasortoisista” ajoista, mutta mitä on jäljellä muistissa, tulkoon ne tallennettua.
Vuoden 1943 syyskuun 14 päivänä oli 1925 loppuvuodesta (1.7. – 31.12) syntyneet määrätty kutsuntaan kunkin kotipitäjän kirkonkylään, minut Salmiin, kuuden muun Käsnäselkäläisen kanssa. Metsäpellon Jussi ja minä jouduimme Lappeenrantaan jv. kk. 3:een, sen toiseen komppaniaan, ei ole muistissa minne ne toiset neljä passitettiin. Palvelukseen astumispäivä oli 13.10. –43, joten 18 vuotta täyttyi ensimmäiseen herätykseen.
Varusteet eivät siihen aikaan olleet kovin korkeatasoisia, minunkin asetakkia, malli 91, olisi voinut yhtä hyvin pitää manttelina, sillä sen verran se ylti polven alapuolelle.
Koulutus oli silti ankaraa ja oppilaat (au –opp.) innokkaita simputtamaan. Upseerit ja aliupseerit olivat etupäässä hyökkäysvaiheen aikana haavoittuneita, jotka oli vapautettu rintamapalveluksesta, heistä suurin osa oli asiallisia kouluttajia, mm. meidän joukkueenjohtaja (4. Joukkue) ylikersantti (nimi ei muistissa) sanoi joskus: otetaanhan tauko, turhaanhan minä teitä höykytän, kun joudutte rintamalle, niin kuolette kuitenkin.
Komppanian päällikkö ltn. Puttonen vaati sotilaallisuutta, mutta ei mitenkään erikoisen ankara. Lauantaisin oli marssipäivä ja illalla sauna. Ensimmäinen marssi oli vain 5 km, mutta ne jatkuivat myöhemmin aina 20 km:n. Oli toinen tai kolmas marssi, kun kasarmille palattua komppanian päällikkö käski minun tulla upseerikerholle hänen asunnolleen ruokailun jälkeen. Tietenkin se vähän jännitti, että miksiköhän? No, kun menin sinne niin selvisihän se. ”Olen ajatellut tehdä Teistä lähetin, mutta minun lähettini tulee olla ehdottoman sotilaallinen kaikissa tilanteissa. Sen voitte osoittaa koeaikana”.
Kolmannen komppanian päällikkö asui samassa huoneessa, eikä hänellä ollut omaa lähettiä, joten minun piti petata hänenkin peti. Oli siinä ainakin se hyöty, että löytyi sopivat varusteet, joihin sisältyi aivan uusi mantteli.
Aamupäivän aikana sain tehdä petaukset ja siivoukset, mutta iltapäivällä piti osallistua palvelukseen, marssille ei enää tarvinnut osallistua, marssillehan lähdettiin aina aamusta.
Joulun alla kerran kysyi kp. että haluaisinko minä joululomalle. Vissiin tuli oltua aina sotilaallinen, koska vain kaksi muuta koko komppaniasta pääsi jouluksi kotiin, viikoksi lomalle.
Talvella –44 venäläinen pommitti joskus Lappeenrantaakin, mutta ilmahälytyksiä oli sitäkin useammin ja miltei aina yöllä. Ilmahälytyksen saatua kaikki kasarmit tyhjennettiin, oli juostava noin puolentoista kilometrin päähän leirikentän maastoon. Sinne jouduttiin menemään joskus yöllä ilman ilmavaaraa.
Kerran tapahtui niin, että eräänä yönä yhdellä Suistamon kolmannen joukkueen pojalla katosi 500 mk seteli. Alkuun ylimääräiset herätykset keskittyi 3. joukkueeseen ja syyllistä haettiin leirikentän maastossa. Metsäpellon Jussi oli 3. joukkueessa, Jussilla oli aina rahaa, minäkin olin joskus lainannut häneltä ja jouduin todistamaan, että sillä on ollut rahaa ennenkin. Toinen ”rahamies” samasta joukkueesta oli Semi Aleksi. He joutuivat iltaisin täyspakkaus mukana oppilastupaan, jossa heidän oma ryhmänjohtajansa, oppilas Liukkonen koitti maahan ylös, kyykkyyn käy, kivääri niskan päälle vie, menetelmällä saada tunnustamaan jommankumman. Lopulla joutui leirikentälle nimenomaan yöllä koko komppania hakemaan syyllistä. Toista viikkoa kesti, ennen kuin 3. Joukkueen johtaja vänrikki Veljo sai syyllisen selville. Se oli juuri tuo oppilas Liukkonen, joka Jussia ja Semin Aleksia simputti. Ei tainnut tulla aliupseeria siitä oppilaasta.
Ruoka ei silloin ollut kovin ”kasevaa” eikä sitä ollut riittävästi. Pöydän päässä oli keittopata, josta pöydän vanhin jakoi sen lautasille, leipä ja muut mahdolliset tykötarpeet oli jaettu valmiiksi jokaisen kohdalle.
Kevättalvella Mannerheim kävi pitämässä koulutustarkastuksen, kyseli muutamilta asioita, minun vierellä olevalta kysyi: riittääkö sotilaalla ruoka? ”Riittäähän se kun joka viikko saa kotoa paketin” ”onko Teillä niin varakas koti?” ”No eihän ne tänne minua nälkään tapa”. Kumma kyllä annokset sen jälkeen suurenivat.
Huhtikuussa tuli aika meidän siirtyä Viipuriin Htk:n, (Henkilötäydennyskeskus) siellä meidät majoitettiin Sorvalin kasarmille, osa vietiin muualle, koska Metsäpellon Jussi ei ollut siellä, enkä häntä nähnyt myöhemmin kannaksellakaan. Sen sijaan Sorvalissa tapasin Pyhännän Ahokylästä evakkoajalta tutun Toivo Kärkkäisen, hänkään ei ollut kannaksella samassa porukassa. (Pitääpä käydä Kärkkäiseltä kyselemässä, että minkälaiseen ”savottaan” hän joutui, kun lähdettiin Viipurista).
Viipurissa ei pidetty koulutusta. Käytiin mottimetsässä, polttoaineesta oli silloin kova pula, autolla vietiin ja tuotiin noin 10km päähän, kaksi mottia oli päivän urakka, mutta jos teki enemmän, niin ”lopuista” maksettiin käypä palkka.
Mottisavotan jälkeen jouduin minä ”saunamajuriksi” Tervaniemeen (Viipurin linnan vastapäätä). Tervaniemessä oli myös Htk, jonne aina kokoontui kannaksen armeijakunnan sotilaita sairaalasta tai muuten pitempään etulinjasta pois olleita. Se oli parakkisauna jonka toisessa reunassa oli ”täikaappi”. Kaikkien saunassa kävijöiden piti viedä kaikki vaatteet täikaappiin, sinne piti eräänlaisella ”separaatilla” veivata kiukaan päältä lähtevää putkea myöten kuumaa ilmaa ja pitää kaappi-ilma 90C 30 min. Kaksi miestä kerralla oli ”majurina”, johon sisältyi tietenkin myös saunan lämmittäminen.
Kesäkuun 1944 alussa pääsin lomalle ensimmäisen kerran sitten joulun. Mikko –veli tuli myös lomalle samaan aikaan, noin vuorokauden olimme yhtä aikaa kotona, ennen kuin lomani päättyi. Paluumatkalla kuulin jo, että venäläinen on hyökännyt valtavalla voimalla suomalaisten asemia vastaan ja että Kannaksen armeijakuntien miesten (lomalaisten) on välittömästi palattava yksikköihinsä.
Seuraavana iltana vähää ennen hiljaisuutta päivystäjä haki minut puhelimeen. Mikko soitti Tervaniemen Htk:a sanoi olevan menossa jo Kannakselle. No minä lähdin heti Tervaniemeen (Sorvali – Tervaniemi väli noin 2 km) pääsin Neitsytniemen kohdalle, tuli ilmahälytys, jolloin ei olisi saanut liikkua. Lähempänä Tervaniemeä vastaan tuli katupartio. Selitin vetäjälle asian, antoi mennä, sanoi; mutta suojaudu jos pommitus alkaa. Ei tainnut sillä kertaa tulla pommitusta. Kun menin Tervaniemeen kentällä oli ainakin 2000 miestä. Mietin hetken miten tuolta löytyy Mikko. Parakin eessä oli muutamia upseereita antamassa tilannekatsausta, menenpä sinne. No Mikko hoksasi minut ja tuli sinne. Lomalta mentyä sain 2:n viikon muona- ja ostotupakat, kun on silloin polttanut, niin vein ne Mikolle. ”Ei tämä mylläkkä kauan kestä, siksi lähdin kesken loman (vaikka oli mennyt naimisiin silloin vuoden vaihteessa) että paremmin pääsen lomalle uudestaan, kun tilanne rauhoittuu” sanoi hän.
Seuraavana iltana (10. 6. koska läpimurto alkoi 9.6. aamulla) meidät otettiin Viipurin tavara-asemalle ja lastaus kannakseen matkaa varten alkoi. Kun melkein kaikki olivat jo vaunuissa (härkävaunut) alkoi valtava pommitus. Minä ja noin joukkueen verran muita olimme vielä laiturilla. No siitä vaan laiturin viereen radalle, oli ainakin toiselta sivulta hyvä sirpalesuoja, kun laiturin reuna oli graniittia. Pommitus kesti noin kaksi tuntia, laivue toisensa jälkeen toi ”terveisiä”, ratapiha oli yhtenään valaistu valopommien avulla.
Mukavaa katseltavaa se mahdollisesti olisi ollut jostakin etempänä, mutta pelottavaa kun itse on maalitauluna (olikohan naapurille mennyt tieto, että täällä lastataan apuvoimia Siiranmäen puolustajille). No, yhteenkään vaunuun ei tullut täysosumaa, montako kuoli sirpaleista, sitä emme saaneet tietää. Sen sijaan radan saivat poikki.
Kuljetuksen johtaja (vääpeli) komensi meidät maantielle ja marssirivistöt kuntoon. Maantielle oli noin 700 m matka suopeltoa (Viipurin tavara-asema on suota). Noin sadan metrin päässä putosin levän peittämään suonsilmäkkeeseen kaulaa myöten, jalat ei yltäneet pohjaan, mutta kiväärin avulla pääsin pois. Tielle päästyä menin vääpelille kertomaan (ja näkyihän se, kun vesi tippui manttelista) tapauksen. ”Ei ole muuta mahdollisuutta, hännille vaan, marssitaan Karhusuon pysäkille”. Se oli jo aamuyötä kun pääsimme Karhusuolle. Vääpeli komensi meidät hajaantumaan kuusikkoon. Minä koputtelin pysäkkirakennuksen ovea. Tulihan sieltä junanlähettäjä aukaisemaan, mutta ei päästänyt sisälle, sanoi ettei ole lupa päästää sisälle ketään. Se yö oli tavallista kylmempi, mutta nuotiotakaan ei saanut tehdä.
Jalasjärveltä saatu jatkokoulun päästötodistus lompakossa oli ottanut vähän väriä ja liimattavaakin siihen tuli, kun teknillisen koulun hakupapereita varten tehtiin jäljennöstä, kouluun mentyähän piti näyttää alkuperäiset.
Seuraavana päivänä tuli Kannakselta päin juna ja iltapäivällä matka jatkui. En muista, että annettiinko Sorvalista lähdettäessä mitään syötävää, mutta vaunuun johon menimme, siellä olleet vanikanpalaset keräsimme talteen.
Iltamyöhäsellä olimme Valkjärven asemalla. Siellä suurin osa otettiin kuorma-autoihin. Noin komppanian verran meitä jäi jatkamaan matkaa marssien kohti Siiranmäkeä. Aamupuolella yötä oli levähdystauko, noin kaksi tuntia. Ensimmäisen kerran saimme kuulla, miten kranaatit ujeltavat. Kun aamulla jatkettiin matkaa, alkoi tulla yksittäisiä ”marjamiehiä” vastaan (marjamiehiksi sanottiin niitä, jotka tiukanpaikan tullen lähtivät karkuun, mutta palasivat myöhemmin takaisin. Käpykaartilaisia olivat ne, jotka karkasivat eivätkä palanneet, ennen kuin rauhan tultua). He sanoivat; ”älkää hyvät pojat menkää sinne”. No me tietenkin mentiin sen vääpelin vetämänä, joka lähti Viipurista. Ennen puoltapäivää vissiin tuli tieto ylempää, käännyttiin takaisin sinne mistä tultiin.
Maataistelukoneetkin alkoivat meitä seuraamaan puidenlatvojen yläpuolella lentäen, peltoaukioiden ylitys toisinaan oli ryömimistä ravin pohjia myöten (maataistelukoneet tuli ensikerran mukaan koko sodan aikana Kannaksen suurtaistelujen alettua 9.6.-44).
Syötävää emme saaneet mistään, kun ei oltu vielä minkään yksikön ”muonavahvuudessa”. Erästä ETP:aa (elintarvikkeiden täydennyspaikka) juuri lastattiin autoihin siirrettäväksi edemmäksi. Sain vohkittua 2,5 kg puulaatikollisen juustoa, jotkut onnistuivat saamaan koirakeksiä, ennen kuin lastaajat huomasivat. No muutamille riitti sentään jotakin suolenmutkaan.
Saimme tietää, että Siiranmäki on jätetty ankaran painostuksen vuoksi. Niistä kavereista, jotka otettiin autoon, osa ei palannut takaisin elävänä, sillä he kerkesivät melkein vuorokauden olla siellä ”mylläkässä”, joten mahtoi olla tuurintynkää, kun ”etenimme” marssien.
Illansuussa tulimme Punnukseen. Vääpeli komensi meidät tien vieressä olevaan pusikkoon hajaantumaan. Järvilaakson Mikko oli toisella puolella puskaa. Sovittiin, että jos nukahdamme ja toinen kuulee kokoontumisesta, niin herätetään. Naapurin tiedustelukone seurasi meidän ”hajaantumista” ja eipä aikaakaan, kun maataistelukoneet alkoivat ”suolaamaan” pusikkoa ja niitä oli monta kymmentä, ellei satoja. Kun rätinä oli ohi niin minä kuin muutkin tietenkin nukahdimme, kun ilmakin oli jo lämmennyt suorastaan helteiseksi.
Puolenyön tietämissä heräsin ja kurkistin puskan toiselle puolelle, ei Mikkoa näkynyt, kurkin muittenkin pensaiden taakse, ei ketään. Suunta oli selvillä, noin kilometrin päässä oli porukkaa, siihen oli tullut Siiranmäestä erp. 12:n toinen komppania ja jääkärijoukkue, minut oli ”täydennetty” toiseen komppaniaan. Minulta jäi ensimmäinen keittoruoka syömättä, keitto oli jo kerennyt loppua, sain kuitenkin kuivaa muonaa reilun annoksen.????????? Maataistelukoneiden tulitus oli saanut matkalaisen maallisen vaelluksen päättymään.?????????? Tuskin kerkesin hätäisesti syödä, kun annettiin patruunat ja lähdettiin takaisin tulosuuntaan.
Noin kahden kilometrin päähän asetuttiin metsään tarkoituksella ottaa vastaan vihollinen (viivyttää, jotta vetäytyminen sujuu turvallisemmin). Minä jouduin ensimmäisenä etuvartioon ikäiseni kaverin kanssa. Noin sadan metrin päässä suoja-asemasta pellon reunassa oli hyvä näkyväisyys Muolaan kirkonkylän (noin 8 km) liekkeihin kesäyön hämyssä. Silloin ei vielä venäläinen ehkä ollut Muolaassa, mutta palot oli saanut aikaan pommitus. Oli 2-haarainen koivu, toinen haara kaadettu istumakorkeudelta pois, otin siinä istuma-asennon, kaveri sanoi aina vähän päästä, ”älä nuku” yhtä monta kertaa vastasin ”en minä nuku” mutta niin ”lyhyttä” kaksituntista en muuta muista. Kuulin kun joukkueen johtaja toi vaihtoa, sanoi: ”kaveri taitaa nukkua” johon kaveri: ”se on nukkunut koko ajan” ”en minä nuku”.
Suoja-asemaan olivat tehneet nuotion sillä aikaa ja keittelivät siinä teetä. Minä siihen nuotion lähettyville panin pitkäkseen, kuulin kun ”vanhat miehet” sanoivat: ”onpa poika väsynyt, kun nukkuu vaikka tuommonen sääskiparvi on ympärillä”.
Seuraavana aamupäivänä heräsin siihen, kun soppatonkkia kalisteltiin. Komppanianpäällikkökin (ltn Ryynänen) oli tullut tervehtimään uusia tulokkaita. Otti plokin ja kirjoitti jotakin, taittoi sen ”kirjekuoreksi” ja sanoi ”lääkintäryhmä on 3. Talossa tien vasemmalla puolella vajaan kilometrin päässä. Kun olet ruokaillut niin mene sinne, minä käyn mennessä sanomaan siellä, että joku lähtee viemään sinut jsp:lle, se ei olekaan kovin kaukana suoraan metsän poikki ja he osaavat oikotien”. Luin mennessä mitä se on (käski antaa sen lapun jsp:n lääkärille) siihen kirjoittanut. ”Laita tämä mies Sisä-Suomeen niin kauas kuin mahdollista” Kärpäset ja muut siivekkäät olivat nokkineet silmäluomet melkein vereslihalle. Kyllä askel keveni, kun luin lapussa olevan tekstin.
Lääkäri luki lapun ”ei ole mitään mahdollisuutta, mene toimitusjoukkueeseen, se on tuossa ihan 100 m päässä”. Siellä oli kuormastot (hevos) valmiina lähtöön. Menin vääpelille (kersantti Kerimäeltä, nimeä en muista) ilmoittautumaan. ”Menevie kivääri ja reppu kärryyn johon näet niiden sopivan, odottelemme tässä lähtökäskyä, tulee mahdollisesti kahden vuorokauden marssi”. Lähtökäsky tulikin kohta. Äyräpäässä oli vielä siihen aikaan kevytrakenteinen ponttoonisilta, mutta se ei kestänyt hevosajopelejäkään. Ainoa maantiesilta oli Antrean kirkonkylässä. Äyräpää – Vuosalmi lossin oli naapuri saanut tuhotuksi ilmasta käsin.
Antreaan päin menijöitä oli muitakin tien täydeltä, tykistöäkin jo siirrettiin Vuoksen pohjoispuolelle. Tien varsilla oli eläviä, sekä teurastettuja elukoita, sialtakin oli kinkku viety ja loppu ruho oli kärpästen ja muiden siivekkäiden ravintona.
Iltayöstä olimme Antrean kirkonkylässä (Punnus – Antrea väli ainakin 50 km) jossa yövyimme taloissa (siviiliväestö oli jo evakuoitu). Aamuvarhaisella lähdettiin takaisin tulosuuntaan, mutta Vuoksen pohjoispuolta. Viipurissa ”uiminen” ja Karhusuolla vietetty kolea aamuyö sai aikaan minussa melkoisen kuumeen. Illalla olimme miltei samalla kohtaa mistä lähdimme edellisenä päivänä Vuosalmella noin 3km Vuoksen rannasta.
Majoituimme telttoihin, kaksi vuorokautta makoilin teltassa, kun ei minulla ollut mitään tehtävää ja kuumettakin oli, eikä ollut tekemistä toisillakaan, kun ei ollut tietoa minne pitäisi viedä soppaa. Kolmantena päivänä tuli komppaniasta tieto, että etulinjan ja toimitusjoukkueen välillä tarvitaan yhdysmies. Komppanian olinpaikka vaihtui niissä olosuhteissa usein.
Meidän siirtymäaikana oli pataljoonamme, kuin myös monet muut pataljoonat, olivat peräytyneet Äyräpäähän, johon muodostunut sillanpääasema, joka oli tarkoitus myös pitää. No, vääpeli kyseli ensin vapaaehtoista, kun ei sellaista ilmaantunut, esitteli yhdelle ja toiselle, että lähtisitkö sinä? ”Onhan täällä sellainenkin, jolla ei ole tehtävää”. Minä arvasin, että se olen minä. Viimein vääpeli sanoi ”pitänee sinun lähteä”.
Illalla otettiin sopat mukaan ja lähdettiin. Vene oli jo rannassa odottamassa soppaa (ensimmäistä kolmeen päivään). Komppanian komentoteltta oli noin 100m päässä jokivarresta. Menin ilmoittautumaan kompp. Päällikölle. ”Täälläkö sinä vielä olet, no mene venevartioon, aamulla päästään lepoon. Venettä ei saa antaa luvatta kenellekään”. Yksi vene oli komppanian käytössä, muilla yksiköillä oli myös syöksyveneitä, niitä pidettiin pohjoisrannalla (Suomen puolella) ja ne tulivat etelärannalle tarvittaessa. Kaikki huolto-osastot olivat Suomen puoleisessa rantamaastossa. Vene oli kalliokielekkeen vieressä, tulvavesi oli syövyttänyt puiden juurien alta mainion sirpalesuojan.
Koko yön venäläinen keskitti aina pienin väliajoin jos jonkinlaisilla aseilla. 1904 ja 1905 syntyneet oli asemasodan aikana päästetty jo siviiliin, mutta 9.6.-44 alkaneen ”mylläkän” jälkeen ne otettiin uudelleen palvelukseen. Meidänkin komppaniaan tuli heitä meidän jälkeen täydennyksenä. Eräs –04 syntynyt Saarijärven mies (nimeä en muista) juoksi aina kun keskitys alkoi veneelle, ”lähdetään pois, ei minun passaa tänne kuolla, minulla on seitsemän alaikäistä”. No minä, että milläs ne toiset tulee jos tapahtuu läpimurto. Lääkintämiehet kun toivat haavoittuneita, niin veivät takaisin etulinjaan, jonne oli rannasta matkaa noin 600m. Useimmiten toisena lääkintämiehellä oli kaverina asealiupseeri, jonka kanssa toimitimme apua tarvitsevan jsp:lle ja palatessa teimme patruunatäydennystä. Ajp (ampumatarv. jakelupaikka) ja jsp olivat noin puolen km päässä rannasta, lähellä toisiaan (asealiupseerina oli sotamies Nikolai Lukin, s. 1921, Salmista, aliupseerit oli jo ”loppuneet” Siiranmäki – Äyräpää välille). Pataljoonan komentoteltta oli noin 200m päässä meidän komentoteltasta vasemmalle. Aamuyöstä siihen osui 6” täysosuma. Teltassa oli sillä hetkellä 12 henkeä. 6 kuoli heti, joista yksi oli meidän komppanianpäällikön lähetti, 5 haavottui, mutta pataljoonan koment. majuri Aholalta meni vain kuulo joksikin aikaa ja korvista tuli verta. Kun keskitys taukosi, Ahola meni vuoksesta noukkimaan kaloja.
Samana yönä meidän komppanian yksi mies menetti järkensä. Kun lääkintämiehet toivat hänet rantaan, ei meinattu saada veneeseen, veneestä pyrki pois, siinä oli Lukinilla piteleminen. ”Martti ole rauhallinen (Martti Huupponen), ei Nikke sinua linjaan vie”. Ja minulle ”souva, souva, aamulla pääsemme lepoon”. Sen näki miehen naamasta, ettei se ole teeskentelyä, vaan järki on ”nyrjähtänyt” tosissaan. Meillä oli kova työ saada hänet jsp:lle. Esittelimme teltassa olevalle lääkärille potilaan, hän sanoi; jättäkää tuonne penkalle toisten luokse, kohta pitäisi auton tulla hakemaan potilaita. Sittenpä se olisi lähtenyt meidän perään. Sinne oli tuotu muistakin komppanioista haavottuneita ja kyllä niitä jo siellä oli ainakin yksi autolastillinen (autoon ei päässyt heti jsp:llä, jonkin matkaa taaksepäin siirrettiin hevospelillä sellaisia, jotka eivät pystyneet kävelemään).
Saimme ”tutustua” toiseenkin tappovehkeeseen, sellaiseen joka oli venäläisellä ensikertaa käytössä kesällä -44 alkaneessa suursodassa. Se oli urkupyssy, Stalinin urut, hehtaaripyssy ja mitä kaikkea nimiä sillä olikaan. Sen ensimmäinen kranaatti kun nosti vesipatsaan rannalla, patsasketjua riitti toiselle rannalle asti, vaikka vuoksen leveys sillä kohtaa taisi olla ainakin puoli kilometriä. Oli sillä niitäkin pyssyjä yhtä useampi, kun samanaikaisesti nousi useita patsasketjuja veneen molemmin puolin, vedessä räjähdellessään ei niistä tuntunut olevan sirpalevaaraa. Mutta kun rantakalliolle osui kuusituumainen, niin kyllä vedessä oli sihinää, kumma kyllä, ei sattunut yksikään veneeseen, vaikka sen molemmin puolin vesi sihahteli.
Meistä oikealla oli pienikokoinen saari. Siellä oli jääkärijoukkueen yksi ryhmä asemissa, meidän komppanialle alistettuna. Aamulla neljän maissa pojat vuotavalla siviiliveneellä tulivat komentopaikalle vaihtoa varten. Yksi niistä oli Järvilaakson Mikko, hän oli joutunut jääkärijoukkueeseen. Kompp. päällikkö passitti heidät takaisin, sanoi, että kyllä teidät haetaan sitten kun vaihto tulee, emme me teitä sinne jätä. Vaihto tuli vasta illalla, se päivä oli suhteellisen rauhallinen. Rakot olikin jo minun kämmenissä yöllisistä soutamisista, venekin oli sellainen tasakärkinen ja –peräinen pioneerivene.
Se kevyt ponttoonisilta oli purettu jo vähän aikaisemmin, vissiin siksi ettemme pääse karkuun.
Joen toisella puolella noin kilometrin päässä alavirtaan hajaannuimme melko lähelle rantaa koivikkoon. Tiltu puhui kovaääniseen; ”suomen miehet, turhaan te tapatatte itseänne, antautukaa, täällä on hyvä olla”. Sitten luetteli vangiksi saatujen nimiä. Ja sitten alkoi keskitys kaikenlaisilla aseilla. Yhtäjaksoisesti sitä kesti noin tunnin alkaakseen taas uudelleen jonkin ajan kuluttua. Silloin minä ajattelin; Karjala ja puoli muuta Suomea menköön, kunhan täältä hengissä selviäisi. Aamulla siirryttiin parin kilometrin päähän rannasta kaivamaan uusia puolustusasemia. Minä menin töpinään ja opastin soppaa pienentyneelle komppanialle. Ei enää Ryynänenkään puhunut ”kauas Suomeen” lähdöstä. En muista tarkkaan minkä aikaa siinä olimme, juhannuksen ajan kumminkin.
Juhannuksen jälkeen jaettiin kaikille polkupyörät. Siitä kuitenkin lähdettiin samanaikaisesti toimitusjoukkueen kanssa. Toimitusjoukkue vietiin Vuoksenrannan pitäjän Salo-Kekkilän kylään, 1. ja 2. komppania jäi ko. kylästä noin viiden kilometrin päähän, Vuosalmelle päin. Sillä kohtaa oli sotamies venäläinen eteläpuolella ja suomalainen pohjoispuolella jokea. Eikä se siinä pyrkinytkään erikoisemmin joen yli. Tykistöllä keskitti sentään joskus.
Äyräpäässä venäläinen painosti jatkuvasti. Monet kerrat pääsi joidenkin osastojen kohdalla rantaan asti, mutta molemmin puolin sivustajoukot saivat asemat takaisin, mutta suurin tappioin.
Heinäkuun alkupäivinä se tuli kuitenkin yli joen melkoisella ryminällä. Jr. 49:stä ainakin puolet kuoli ja haavottui. Syöksyveneet ja lautat saivat täysosumia, loput tulivat uimalla ja uimataidottomat jäivät vangiksi.
Muutaman päivän sisällä venäläisellä oli 6 km leveälti ja 3 km syvälti hallussa Vuoksen pohjoispuoleista maata.
Erp:n 12. 1. ja 2. komppania joutui vastaiskuun. Minä ja yksi toinen kaveri olimme erään luutnantin kanssa merkinneet uusia puolustusasemia Vuoksenrannan ja Salo-Kekkilän väliseen maastoon jo melkein viikon. En muista varmaan, mutta luulen, että em. pelasti minut vastaiskusta. Kahden vuorokauden ajan taistelivat niin, että välillä oli puolustusasemat venäläisillä ja välillä suomalaisilla. Laatokan pohjoispuolelta tuli avuksi Laakuksen panssaridivisioonan kaksi rykmenttiä Erp. 12 avuksi. Ne joutuivat paniikin valtaan. Pataljoonan komentajan, majuri Aholan lisäksi ei kahdessa komppaniassa ollut yhtään upseeria tai aliupseeria. Ahola välillä kokoili sekä oman että muiden osastojen ”marjamiehiä” ja taas lähti vyöryttämään. Viimein oli Aholankin luovuttava, hänen mukana tuli tukikohtaan yhdeksän miestä.
Seuraavana päivänä tuli meidän komppanian yksi kersantti ja seitsemän miestä. Olivat ”marjassa”. Ryynänen haavoittui. Silti se puolustusasema jäi suomalaisten haltuun. En tullut tietämään jäikö Saarijärvelle seitsemän puoliorpoa, enkä Järvilaakson Mikkoakaan nähnyt jälkeenpäin (jääkärijoukkue oli myös vastaiskussa mukana) en muista nähneeni Lukinin Nikolaitakaan. Heinäkuun loppupuolella muuttui tilanne paljon rauhallisemmaksi, melkein asemasodaksi. Komppania täydennettiin Salo-Kekkilässä ja pian sen jälkeen tuli siirto Vuoksenrannan kirkonkylään. Asetuimme siellä asumaan taloihin.
Minä olin taas toimitusjoukkueessa ja tulin em. paikkaan kuormaston mukana. Pojat teurastivat matkalla mullin. Illalla alkoivat sitä palvaamaan uunissa. Minuun iski punatauti. Tuli kova kuume ja ripuli. Ihan yhtenään sai juosta ulkona. Se löi äkkiä heikoksi, ei ollut kovin pitkä matka käymälään, mutta silläkin välillä piti istahtaa monta kertaa. Illalla myöhään jo hourasin, mutta hoksasin itsekin sen. Kaverit meinasivat, ”poika pitää viedä aamulla jsp:lle.” Sinne oli tuotu miehiä muistakin joukkueista ja komppanioista, niin paljon, että onnikka tuli täyteen.
Meidät tuotiin Ilmeen kenttäsairaalaan. Oli kai jokin maatalousoppilaitos, koska siinä oli korjaamorakennus, jonka yläkerrasta oli tehty osasto punatautisille, haavoittuneet olivat muissa rakennuksissa. Kahtena ensimmäisenä päivänä annettiin vain teetä. Seuraavina päivinä teen lisäksi muutama korppu.
Nälkä oli kova, niinpä minä hain ullakolta vaatteeni ja lähdin eräänä iltana kylälle (siellä oli vielä siviiliväestö). Satuin sellaiseen taloon, jossa oli juuri leivottu hiivaleipää ja voita juuri kirnuttiin. Minä paikkasin pojan polkupyörän sisuskumin ja sain syödäkseni lämmintä leipää tuoreen voin ja piimän kanssa, sainpa niitä myös mukaan.
Ovella oli ylihoitaja vastassa ja otti ”eväät” pois. Seuraavana aamuna sanoi lääkärille, että tämä mies kävi eilen illalla kylältä hakemassa ruokaa. ”jahah, housut pois”. Se oli sellainen tauti, että monille jouduttiin suorittamaan verensiirto ja monet siihen menehtyivät.
Päivää myöhemmin minua tuli sinne meidän komppanian kirjuri hakemaan (korpr. Malinen Kerimäeltä) kun oltiin päästy jo velliasteelle, sovittiin Malisen kanssa, että sanotaan lääkärille aina samalla tavalla ”vatsan toiminnasta”, jotta pääsemme yhtä aikaa pois.
Samana aamuna kumpikin luvattiin pois. Kun menimme sairaalan toimistoon puoliltapäivin, niin komennustodistus oli vain minulla. Oli siellä puolikymmentä muuta miestä muista yksiköistä, joiden kanssa lähdettiin kohti opastuselintä, jonka sijainnin paikkakunnan nimeä en muista, se oli kuitenkin Viipuri-Sortavalan rautatien varressa.
Olimme siellä illalla ja sovimme, että mennään vasta aamulla ilmoittautumaan. Menimme autiotaloon yöksi (siellä ei ollut siviiliväkeä). Sinne oli kellariin jäänyt hilloja, niitähän me popsittiin ja ainakin minun vatsani ei siitä tykännyt.
Aamulla menimme opastuselimeen. Kaksi miestä siitä toimitettiin eri suuntaan ja me toiset seuraavaan opastuselimeen, joka oli Räisälän kirkonkylässä. Matkaa teimme pääasiassa kävellen, välillä sattui saamaan autokyytiä huoltoautoissa. Puolenpäivän maissa oltiin Räisälän opastuselimessä, josta minut ohjattiin Pyhäjärven eteläpäässä olevaan opastuselimeen.
Jatkoin sinne matkaa yksin ja olin siellä iltamyöhäisellä. Siellä neuvottiin, että yksikkö on ihan muutaman kilometrin päässä, mutta saa olla heilläkin yötä. Lähdin kuitenkin illalla kun kehuivat porukan olevan lähellä. Sain kuitenkin taivaltaa koko yön, eikä siellä liikkunut ketään muita. Etulinjaan siitä oli vielä kymmeniä kilometrejä, kuului vain silloin tällöin tykinlaukaisuja Sakkolan suunnalta.
Ensimmäisenä tuli pataljoonan komentopaikka ja etp. majoitusalue olivat juuri kokit aamuteetä keittämässä, sanoivat meidän komppanian olevan noin 5 km päässä. Sinne tulikin meidän komppanian hevonen hakemaan muonaa ja loppumatkan pääsinkin hevoskyydillä.
Sairaalassa oloaikana Erp.12 oli siirretty Vuosalmelta Pyhäjärven pitäjän Riiskan kylään Laatokan rannalle Konevitsan kohdalle rannikkovarmistukseen. Kun Vuosalmi ja Vuoksen linjat yleensä muuttui melkein asemasodaksi, niin vissiin sodanjohto luuli sotamies venäläisen pyrkivän Laatokkaa myöten. Kuten menin toimistoon aamulla, siellä oli Malinen jo ”vastaan ottamassa”, vaikka jäi sairaalaan kun minä lähdin. Oli saanut vääpeliltä kirjeitse uudesta olinpaikasta, joten pääsi tulemaan suorinta tietä. Minä jouduin kiertämään Pyhäjärven eteläpuolitse, kun pohjoispuolta olisi matkaa ollut noin kymmenesosa.
Ei sotamies venäläistä näkynyt ollenkaan Laatokalla, niinpä siellä alkoi vähitellen (siviileitä ei siellä ollut) viljankorjuu, perunatkin olivat jo kasvaneet, mutta niitä ei saanut ottaa, eikä omenoitakaan. Erään kaverin kanssa eräänä iltana pimeän turvin kävimme omenavarkaissa ja jouduimme kiinni. Rangaistus : komppanian kaikki alusvaatepyykki pestävä. Se olikin aiheellista, alusvaatteiden vaihtoa ei ollut koko kesänä. Kyllähän se meidän pyykkääminen jäi muuripadassa keittämiseen, kaipa täit sielläkin väheni.
Kun sitten syyskuun 5:pvä tuli aselepo, alkoi kiireinen viljan korjuu ja saatiin ottaa uusia perunoita sekä omenia. Puitu vilja lähetettiin kuorma-autoilla lähimmälle rautatieasemalle, mutta perunapeltojen lopullista kohtaloa en muista, minä ainakaan en ollut perunannostossa.
Sieltä tulikin sitten siirto länsikannakselle, mutta paikkakunnan nimeä en muista. Yhden yön kerkesimme olla uudessa paikassa kun tuli välirauha.(18.9.-44). Niinpä meidän pataljoonan tehtävänä oli luovuttaa paikkakuntia Jääske-Imatra suunnalta. Tulimme Imatran-kosken kautta Simpeleen asemalle. Aika jonka käytimme tähän matkaan, ei ole muistissa. Simpeleessä olimme kuitenkin illalla ja aamulla piti alkaa lastaus pohjoisen matkaa varten, saksalaisia varten, saksalaisia ajamaan pois Pohjois-Suomesta. Aamulla tuli tieto päämajasta, että ei toisen divisioonan yksiköitä lähetetä pohjoiseen, kun Kannaksella oli suuret tappiot. Siitä hyvillä mielin käännyttiin Imatralle päin ja tultiin Ruokojärven pitäjän Syyspohjan kylään. En muista minkä aikaa siellä olimme, siellä kuitenkin Erp.12. lopetettiin, vanhat miehet pääsivät siviiliin ja –25 syntyneet siirrettiin jr.7. joka oli rauhan aikana toimiva yksikkö.
Syyspohjaan tuli sairaalasta Huupposen Marttikin, hyvin oli ”toipunut”, haitariakin osasi soittaa ihan kuin ennenkin. Me, jotka jäimme vielä armeijaan, siirryimme Immolaan j.r.7. siellä reserviläisiä alkoivat kotiuttaa. Rykmentinkomentaja lausui ”jäähyväispuhetta”, mekin olimme kuuntelemassa (eversti A. Ehrnrooth). Kyllä kai hän kiitteli miehiä, mutta mieleeni jäi mm. tämä: ”karrhu ei ole vielä kaadettu, ei panna miekkaa tuppeen”. En muista minkä aikaa olimme Immolassa, mutta lumi tuli maahan siellä olo aikana.
Immolassa oli vain työpalvelusta, en muista mitä muut tekivät, mutta minä ja yksi kaveri Kurikasta hoidimme hevosia, en vain muista montako niitä oli. Immolasta osa meistä siirrettiin Mikkeliin ja osa Jyväskylään, minä Jyväskylään. Jyväskylässäkin minä olin jonkin aikaa hevosmiehenä. En muista oliko ne samoja hevosia kuin immolassakin, enkä muista sitäkään millä kulkuneuvolla mentiin Jyväskylään, siellä löytyi hevosillekin töitä, asemalta ajettiin ampuma- ym. sotatarvikkeita Seppälänkankaan (asemalta) asevarikolle.
Jouluksi päästivät lomalle. Kotiväki oli silloin Kangaslammin Joutsenlahden kylässä, Uuno Vänttisen talossa.
31.12 –44 päättyi nostomiespalvelus kestettyään 445 vuorokautta ja 1.1.45 alkoi varusmiespalvelus jr.7. 6. komppaniassa edelleen Jyväskylässä.
Maaliskuulla –45 oli ensimmäiset eduskuntavaalit. Silloin vielä pelkäsivät tulevan kapinan, jonka vuoksi asevarikot varmistettiin. Kaksi joukkuetta jäi Seppälänkankaan varikolle ja kaksi joukkuetta Inhan varikolle (minä olin Inhassa). Muuten Inhan asemalla sattui meidän siellä oloaikana junaonnettomuus, pikajuna ajoi asemalla olevan tavarajunan päälle, jota ”sotkua” selvittämään vietiin meidätkin, en muista montako kuoli ja loukkaantui. Inhassa asuimme Tuomasniemen metsäkoululla.
Huhtikuun alussa tultiin takaisin Jyväskylään ja sieltä lähdettiin melko pian Rautjärvelle (itärajalle) mottimetsään. Kaksi mottia päivässä piti tehdä silloinkin, jos teki enemmän, niin lopuista maksettiin ”käypä palkka”. Alkuun erään kaverin kanssa teimme porukassa, mutta kun päivä kului 5-6 mottiin, niin ruvettiin kumpikin tekemään ”omaan pottiin”, niin minä tein 4 mottia päivässä sääsuhteiden salliessa.
Huhti- toukokuun mentiin takaisin Jyväskylään, mutta ei ole muistissa mitä siellä puuhattiin. Kesällä lähdin kerran ”omalle lomalle” Kangaslammin Joutsenlahteen, jossa kotiväki silloin oli. ”loma-aikana” oli komppania siirretty Savonlinnan Aholahteen. Sunnuntai-iltana muiden iltalomalaisten mukana menin laivalla Aholahteen. Laiturilla oli päivystävä upseeri tarkastamassa varuskuntakorttia. Eihän minulla tietenkään sellaista ollut. Seuraavana aamuna piti mennä komppanianpäällikön puhutteluun. Silloin oli jo järjestelyt käynnissä jr.7 kokoontumiseksi Mikkeliin. Kp. kysyi vääpeliltä, että mihin tämä mies on määrätty siirrettäväksi. ”Helsingin komennuskomppaniaan” vastasi vääpeli. ”Ei mihinkään Helsinkiin, tämä mies pannaan pohjoiseen, miinanraivausporukkaan”. Jyväskylässä annoin talvella vääpelille hevoskyydin emäntäkoululle, kun se kävi siellä naisissa, sekö lienee pelastanut miinanraivauksesta.
Niin sitä minä pääsin Helsingin junaan ja siellä Helsingin komennuskomppanian vartio-osastoon. Muutaman viikon päästä tuli sinne pataljoonan komentajan rangaistusmääräys: 12 vrk arestia, syy luvaton poistuminen majoitusalueelta. Kom. kompp. päällikkö otti kuulusteluun, että minkälainen tapaus oli. No minä, että kävin iltalomalla ilman lupaa. Meinasi, että on tämä siitä kohtuuton rangaistus, minä muutan tämän suoritettavaksi palvelusvelvollisuudella. Niinpä minä olin 12 yötä putkassa, päivät palveluksessa ja ruokalassa sai käydä syömässä, mutta tukka kuitenkin leikattiin kaljuksi.
Helsingissäkään ei ollut muuta koulutusta, kuin uusien kivääriotteiden opettelua, meidän koulutuskeskuksesta oppimamme sotamies saksalaisen malli piti opetella sotamies venäläisen mallin mukaan, hihnasta olalle, saksalaismalli oli rivistöjärjestys. Kivääriotteita tarvittiin, vartio-osasto oli aina kunniakomppaniassa kun sellaista tarvittiin. Malmin lentokenttä, oli silloin Neuvostoliiton valvontakomission käytössä, siellä kävimme usein kärräämässä halkoja lämpökeskukseen. Oli ”pianojen” ym. haalausta muuttaville, asekätköjen ”evakuoimista” ym. työpalvelua vartiointitehtävien lisäksi.
Mikko-veli katosi Kannaksella kesäkuussa –44. Odotin vankien palauttamisen yhteydessä palaavan Mikonkin, mutta kun sitä ei tapahtunut, niin ylemmät instanssit päättivät ”kadonneena kuolettaa”, niinpä kesällä –45 hänet siunattiin tuntemattomaan leposijaan Kangaslammin sankarihautaan, jossa hänen laattansa Kangaslampilaisten sankarivainajien joukossa. Joulukuun 16 pnä –45 päättyi sitten 350 vrk kestänyt varusmiespalvelus, eli yhteensä armeijan harmaissa sain olla ”vain” 795 päivää.
Kotiväki oli tuohon aikaan edelleen Kangaslammin Joutsenlahdessa, josta kesällä –46 Muhokselle. Muhokselta kymmenen vuoden oleskelun jälkeen tulin Ouluun –56 elokuun 1. Päivänä. Muhoksella tuona aikana rakennettiin uusia rakennuksia pika-asutustiloille sekä voimalaitoksia Oulujokeen.
 Oulussa tammikuulla –89 
submitted by penttihille80 to Suomi [link] [comments]


2017.12.23 16:19 akathartos Joululauluja ilman jeesustelua

Särähti sen verta korvaan nuo joululaulujen jeesustelut, että keräsin oheisen listan mistä joko puuttuu pahimmat yksisarviset ja spagettihirviöt tai sitten olen vapaalla kädellä sivaltanut sanoja uusiksi. Kopioikaa tästä jos kiinnostaa (numerot matchaavat Soiva joululaulukirja -opuksen kappaleisiin).
Hei tonttu-ukot hyppikää (9)
Hei, tonttu-ukot hyppikää Nyt on riemun raikkahin aika!
Hetken kestää elämää Ja sekin synkkää ja ikävää
Hei, tonttu-ukot hyppikää Nyt on riemun raikkahin aika.
Heinillä härkien kaukalon (25)
Heinillä härkien kaukalon nukkuu lapsi viaton. Metsän väen tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.
Helmassa äitinsä armahan nukkuu tyttö haltijan. Metsän väen tie...
Keskellä liljain ja ruusujen nukkuu tytär metsien. Metsän väen tie...
Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu uhri puhtahin. Metsän väen tie...
Katveessa metsien muinaisten (25)
Katveessa metsien muinaisten nukkuu lapsi leikkisin. Metsän väen tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.
Helmassa äitinsä armahan nukkuu tyttö haltijan. Metsän väen tie...
Keskellä naavan ja sammalten nukkuu tytär metsien. Metsän väen tie...
Suojassa kaukaisen kuusiston nukkuu tyttö viehkein. Metsän väen tie...
Joulu on taas (6)
Joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo. Nyt sitä saa, nyt sitä saa vatsansa täyteen puuroo.
Joulu on taas, joulu on taas, voi, kuinka meill´ on hauskaa! Lapsilla on, lapsilla on aamusta iltaan hauskaa.
Jouluaatto on nyt herttainen (18)
Jouluaatto on nyt herttainen, Tähtitaivas on sininen. Pirtti on jo pesty puhtoinen, Piha valkoluminen. Lapsoset hyörii, juoksee ja huiskii, Joululahjoista kilvan kuiskii. Metsiköstä kuusi kannettiin Lasten iloks pirttihin.
Arkityönsä väki lopettaa, Kaikki aattoa odottaa. Pirtissä jo kuusi kohoaa, Valot yöhön pilkistää. Sielläpä silloin laulut ne soivat, Suuret, pienet kun karkeloivat. Makeisia syödään, jaellaan, Lapset kiittää riemuissaan.
Joulumaa
Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy; Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy. Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa, Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.
Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta. Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!
Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista, Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista. Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan, Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta, Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä, Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä, Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä. Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha - Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.
Joulupukki (17)
Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki. Eikö taakka paina selkää? Käypä tänne, emme pelkää! Oothan meille vanha tuttu, puuhkalakki, karvanuttu. Tääll´ on myöskin kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset.
Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki, vietä iltaa joukossamme täällä meidän riemunamme. Tervetullut meille aina, käypä tänne, puuta paina, tai jos leikkiin tahdot tulla, kahta hauskempaa on sulla!
Joulupukki:
Kiitos, kiitos, kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset, terve teille, pienokaiset, leikkiväiset, laulavaiset. Hauska tääll´ ois iltahetki, vaan on vielä pitkä retki: kuusen luota kuusen luokse mulla matkan suunta juoksee.
Lapset:
Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki, viivy vielä pieni hetki, vaikka onkin pitkä retki. Tässä tuomme sulle mettä vilpoisaa kuin lähdevettä, sitten jaksat pitkän tiesi kulkea kuin aimo miesi.
Joulupukki:
Kiitos vaan nyt kiltit lapset, kirkassilmät, silkohapset! Täs on teille muistiaiset, pienet joulumaistiaiset.
Lapset:
Kiitos sulle, oiva ukki, ystävämme joulupukki. Taas kun päästään ensi jouluun, tervetullut meidän kouluun!
Joulupuu on rakennettu (1)
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella. Namusia ripustettu ompi kuusen oksilla.
Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti. Ympärillä lapsukaiset laulelevat sulosti.
Kiitos sulle, joulupukki, joulun ahertajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme.
Kilisee kilisee kulkunen
Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen, välkkyen. Kilisee, kilisee kulkunen loistehessa nietoksen.
Käy yli harjanteen kulku reen hiljalleen, poikki suon ja laidunten, halki niittyjen.
Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen, välkkyen. Kilisee, kilisee kulkunen loistehessa nietoksen.
Joulua juhlii maa, välkkyvät kynttilät. Riemuin kellot kuuluttaa juhlaa korkeaa.
Kilisee, kilisee kulkunen helkkyen, välkkyen. Kilisee, kilisee kulkunen loistehessa nietoksen.
Koska meillä on joulu (7)
Koska meillä on joulu, juhla armas lapsien, eikä rasita koulu, syyt' on olla iloinen!
Kulkuset
Lunta tulvillaan on raikas talvisää, ei liinakkommekaan, nyt enää talliin jää. Sen kohta valjastan reen pienen etehen, ja sitten joutuin matkahan me käymme riemuiten.
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.
On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Toiseen maailmaan tää retki meidät vie, niin puhtaan valkeaan käy liinakkomme tie. Taas tuulen huminaa nyt puiden latvat soi. En retkeämme unhoittaa kai milloinkaa mä voi.
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee. Rekehen, rekehen nouse matkaamaan! Lumi alla jalasten se laulaa lauluaan.
On ryijyn alla lämmin, kun lunta tuiskuttaa. Nyt liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa.
Kulkuset, kulkuset riemuin helkkäilee. Talven valkohiutaleet ne kilvan leijailee.
Kun joulu on (23)
Kun maass´ on hanki ja järvet jäässä ja silmä sammunut auringon, kun pääsky pitkän on matkan päässä ja metsä autio, lauluton, käy lämmin henkäys talvisäässä, kun joulu on, kun joulu on.
Ei huolta, murhetta kenkään muista, ei tunnu pakkaset tuikeat, vain laulu kaikuvi lasten suista, ja silmät riemusta hehkuvat, ja liekit loistavat joulupuista, kun joulu on, kun joulu on.
On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa. Vaan seimi, pahnat ja tähti yllä ne silmiin kalleina kangastaa! Siks´ mieli hellä on ihmisellä, kun joulu on, kun joulu on.
Nisse-polkka
On villiä melskettä, helinää, helskettä pienten tiukujen On korvia, tassuja, pulleita massuja, häntiä vilisten Ja tähtöset tuikkivat lyhtyinä kilpaa noin hangella loistaen Kun kaikki nyt juhlahan kulkunsa suuntaa, arvannet kai sen
Kas, nythän on joulu, ja nythän on joulu, ja nythän on joulu taas Ja metsän pikkuväki juhlii kun on rauha maas Ja valmiina riihellä tonttujen keittämä joulupuuro on Ja kaikki saapuu piiloistansa joulun viettohon
Hupsis tupsis huppeli rupsis, ne piirissä pyörivät, puppeli jupsis. Puuroa täynnä on saavit ja kiulut, tanssihin tahtia antaa viulut Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on
Myös Musti ja Mirri ja pikkuinen Pirri on riihelle saapuneet Ja Pupulan kiltit ja pienoiset piltit on leikin jättäneet Nuo tähtien lyhdyt ne paikalle kutsuvat polkua valaisten On Nallekin noussut maistamaan nyt puuroa tonttujen
Nyt läävästä saapuvat Nisset ja Nasset apilan lehti suus On hiirellä lapsia mukanansa kaksikymmentäkuus Voisilmässä puuron ne itseään peilaa ja viiksiä vääntelee Ja varpusrouvat tyytyväiset oksilla ääntelee
Hupsis tupsis, Nisset ja Nasset, nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alle Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on
No onkos tullut kesä (2)
No, onkos tullut kesä nyt talven keskelle, ja laitetaankos pesä myös pikkulinnuille?
Jo kuusi kynttilöitä on käynyt kukkimaan, pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan.
Ja vanhakin nyt nuortuu kuin lapsi leikkimään, ja koukkuselkä suortuu niin kaikk´ on mielissään.
Ja hyvä, lämmin, hellä on mieli jokaisen, oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen!
On hanget korkeat, nietokset
On hanget korkeat, nietokset, vaan joulu, joulu on meillä! On kylmät, paukkuvat pakkaset ja tuimat Pohjolan tuuloset, vaan joulu, joulu on meillä.
Me taasen laulamme riemuiten, kun joulu, joulu on meillä! Se valtaa sielun ja sydämen ja surun särkevi entisen, mi kasvoi elämän teillä!
Oi käykää, ystävät laulamaan, kun joulu, joulu on meillä! Se tuttu ystävä vanhastaan, on tänne poikennut matkoillaan ja viipyy hetkisen meillä.
Petteri punakuono
Muistat Tuhkimon, Lumikin, Ruususen varmaan ja punahilkan ja sudenkin harmaan, mutta poro tää sulta usein unhoon jää.
Petteri Punakuono oli poro nimeltään, ollut ei loiste huono Petterimme nenänpään. Haukkuivat toiset illoin majakaksi pilkaten, tuosta vain saikin silloin joulupukki aattehen.
Aattoilta pitkä on, taival valoton. Petteri vois nenässään valon tuoda pimeään. Petteri siitä asti pulkkaa pukin kiskoen johtaa sen riemuisasti luokse lasten kilttien.
Porsaita äidin oomme kaikki (3)
Porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki, porsaita äidin oomme kaikki, oomme kaikki, kaikki! Sinä ja minä, sinä ja minä.
Reippahasti käypi askeleet (4)
Reippahasti käypi askelet, äidin hommat on niin kiireiset: lahja peittyi kääröihin, ukset kiinni pantihin, vaan on hauska sentään!
Taatto, taatto läksi innoissaan joulukuusen, kuusen hankintaan; latva saapi tähtösen, oksat kaikki, tiedät sen, paljon kynttiöitä!
Kun on valmis kuusi kultainen, rynnistääpi lapset huoneeseen. Ken on tuonne tullutkaan, joululahjat pussissaan? Vanha joulupukki!
Lapset kaikki huutaa: oi, oi, oi! Kohta kiitos riemuin soi, soi, soi! Sievä vauva Maijan on, Annin kelkka verraton, orhi oiva Veikon!
Päättyy joulu, vaik ei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois, pois. Mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän – ei voi toivo pettää.
Santa Lucia
Taivaalla tähtivyö, kirkkaana loistaa, viestiä jouluyön, tuikkeensa toistaa. Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus. Kynttilät syttyy, kynttilät syttyy.
Metsiin jo Pohjolan, vaipan luo hanki, ja maa on valkean, verhonsa vanki. Taivaisen hohteen tuo, Lucia valon suo, Pyhä Lucia, Pyhä lucia.
Kiteet luo helmivyön, valkoiseen kaapuun. Kätköstä talviyön, luoksemme saapuu. Lucia seppelpää, juhlista hetki tää, saavuthan luoksemme, Pyhä lucia.
Sinivuorten yö (14)
Sinivuorten yö, siellä uuras työ se on päättynyt, jo on juhla nyt. Lala lallalla, helikellot soi, tulla tonttuset voi ilomielin.
Ilta joulun on, käymme joukkohon kevytkengin vain sipisipsuttain. Lala lallalla, helikellot soi, tulla tonttuset voi ilomielin.
Pajan tuottehet, somat antimet kukin tonttu tuo hyvän lapsen luo. Lala lallalla, helikellot soi, tulla tonttuset voi ilomielin.
Sinivuorten taa pian kiiruhtaa tontut uinumaan taas rauhassaan. Lala lallalla, helikellot soi, mennä tonttuset voi ilomielin.
Sylvian joululaulu (24)
Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin. Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin. Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain, ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi, murheita muistaa ken vois laulajan?
Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun, miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun. Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään, ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!
Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen! Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa! Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.
Tonttu
Pakkasyö on, ja leiskuen Pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo. Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vain saa unta.
Ladosta tulee, hankeen jää harmaana uksen suuhun, vanhaan tapaansa tirkistää kohti taivasta kuuhun, katsoo metsää, min hongat on tuulensuojana kartanon, miettivi suuntaan sataan ainaista ongelmataan.
Partaa sivellen aprikoi, puistaa päätä ja haastaa- "ei tätä ymmärtää en voi, ei tää pulma on vasta"- heittää tapaansa järkevään taas jo pois nämä vaivat pään, lähtee toimeen ja työhön lähtee puuhiinsa yöhön.
Aitat ja puodit tarkastain lukkoja koittaa nytkyin- lehmät ne lehdoista näkee vain unta kahleissa kytkyin; suitset ja siimat ei selkään soi ruunan, mi myöskin unelmoi torkkuen vasten seinää; haassa se puree heinää.
Lammasten luo käy karsinaan, makuulla tapaa ne ukko; kanat jo katsoo, pienallaan istuu ylinnä kukko, kopissa Vahti hyvin voi, herää ja häntä liehakoi, tonttu harma ja nuttu, Vahdille kyllä tuttu.
Puikkii ukko jo tupahan, siellä on isäntäväki, tontulle arvoa antavan näiden jo aikaa näki; varpain hiipivi lasten luo, nähdäkseen sulot pienet nuo, ken sitä kummeksis juuri; hälle se riemu on suuri.
Isän ja pojan on nähnyt hän puhki polvien monten nukkuvan lasna; mut mistähän tie oli avutonten? Polvet polvien tietämiin nousi, vanheni, läks'-mihin niin? Ongelma, josta halaa, selkoa, noin taas palaa!
Latoon parvelle pyrkii vaan, siellä hän pitää majaa; pääskyn naapuri suovallaan, on liki räystään rajaa; vaikka pääsky nyt poissa on, keväällä tuoksuun tuomiston kyllä se saapuu varmaan seurassa puolison armaan.
Silloin aina se sirkuttaa monta muistoa tieltä, ei toki tunne ongelmaa, näin joka kiusaa mieltä. Seinän raosta loistaa kuu, ukon partahan kumottuu, liikkuu parta ja hulmaa, tonttu se miettii pulmaa.
Vaiti metsä on, alla jään, kaikki elämä makaa, koski kuohuvi yksinään, humuten metsän takaa. Tonttu puoleksi unissaan, ajan virtaa on kulkevinaan, tuumii, minne se vienee, missä sen lähde lienee.
Pakkasyö on, ja leiskuen, Pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen, aamuhun unta kiskoo. Ääneti kuu käy laskemaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta.
Tonttujen jouluyö (13)
Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu, väki nukkuu. Öitten varjoon talon touhu hukkuu, touhu hukkuu. Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap.
Tonttujoukko silloin varpahillaan, varpahillaan, varovasti hiipii alta sillan, alta sillan. Tip-tap …
Jouluruokaa tarjoo kunnon väki, kunnon väki. Raoistansa sen jo tonttu näki, tonttu näki. Tip-tap …
Pöydän päälle veitikkaiset rientää, veitikkaiset, syövät paistia ja juovat lientä, juovat lientä. Tip-tap …
Herkkua on siinä monenlaista, monenlaista. Kuiske kuuluu: ”Miltä ruoka maistaa, ruoka maistaa?” Tip-tap …
Sitten leikitellään kuusen alla, kuusen alla, kunnes päivä koittaa taivahalla, taivahalla. Tip-tap …
Hiljaa hiipii joukko varpahillaan, varpahillaan, kotikoloihinsa alle sillan, alle sillan. Tip-tap …
Valkeata joulua
Taas valkeata joulua keskellä suurten hankien, muistan joulun aikaa se kuinka saikaan mun taas taakse vuosien.
Vain valkeata joulua mielessäin ootan minä ain, sillä hangen hohteessa vain joulurauhan tunnen rinnassain.
Varpunen jouluaamuna (22)
Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa, Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa, Varpunen pienoinen syönyt kesäeinehen, Järven aalto jäätynyt talvipakkasessa.
Pienen pirtin portailla oli tyttökulta: Tule varpu, riemulla, ota siemen multa! Joulu on, koditon varpuseni onneton, tule tänne riemulla, ota siemen multa!
Tytön luo nyt riemuiten lensi varpukulta: Kiitollisna siemenen otan kyllä sulta. Palkita maailma tahtoo kerran sinua. Kiitollisna siemenen ota kyllä sulta.
En mä ole, lapseni, lintu tästä maasta. Olen pieni veljesi, tulin tuonelasta. Siemenen pienoisen, jonka annoit köyhällen, pieni sai sun veljesi mustan virran maasta.
Edit: Joulurauhan säilyttämiseksi suurta kohua ja mellakoita aiheuttanut Heinillä härkien kaukalon muutettu nyt lauluksi Tapion tyttärestä Tellervosta. Käyttäköön ken haluaa jos haluaa.
submitted by akathartos to Suomi [link] [comments]


TV-Trainer: harjoitusohjeet suoraan television näytölle Dronen lähetystesti. Käyn vain asetuksia läpi. - YouTube Näkymätön Aino Abdu lyhyt löytää kuolleen ketun Hyteairon tulevaisuus -webinaari 2.6.2020 – tule mukaan Portaat talo jakamoon Riistakamera - Kapinen Supikoira - Sick Raccoon

Naapuri käski siirtämään trampoliinin, koska lapset ...

  1. TV-Trainer: harjoitusohjeet suoraan television näytölle
  2. Dronen lähetystesti. Käyn vain asetuksia läpi. - YouTube
  3. Näkymätön Aino
  4. Abdu lyhyt löytää kuolleen ketun
  5. Hyteairon tulevaisuus -webinaari 2.6.2020 – tule mukaan
  6. Portaat talo jakamoon
  7. Riistakamera - Kapinen Supikoira - Sick Raccoon

Naapuri bongasi omalta pihalta Kapisen Supikoiran lintulaudan kupeesta. No, sama sairas supi löytyi meidänkin pihan valvonnasta.. My Trail Camera take a few shots of sick raccoon. Mange(?), skin ... Kutsu mielenterveys remonttiin ja naapuri tuli seinästä läpi - Duration: 10:00. Marko Vanhanen 39,533 views. ... Sagalla on oikeus löytää oma tulevaisuutensa - Duration: 3:18. Tukiliitto ... Fortnite Suomi ! TILAA SUN NIMI NÄKYY ! DUO EVENT 21:00 ! 150 LIKEE NIIN ZONEI ! ETTAN 289 watching. Live now Sagalla on oikeus löytää oma tulevaisuutensa - Duration: 3:18. Tukiliitto ... Kutsu mielenterveys remonttiin ja naapuri tuli seinästä läpi - Duration: 10:00. Marko Vanhanen ... TV-Trainer motivoi kotikuntoutuksen asiakkaita harjoittelemaan säännöllisesti kotonaan. TV-Trainerin avulla asiakkaasi voi seurata Physiotoolsissa suunnittel... Sagalla on oikeus löytää oma tulevaisuutensa - Duration: 3:18 ... Kutsu mielenterveys remonttiin ja naapuri tuli seinästä läpi - Duration: 10:00. Marko Vanhanen 38,271 ... Laskekaa kaikki rakennusvirheet kuka löytää eniten virheita. ... Kutsu mielenterveys remonttiin ja naapuri tuli seinästä läpi - Duration: 10:00. Marko Vanhanen 38,510 views. 10:00.